Ahto Apajalahti

Vaalikone 2015 Helsingin vaalipiiri

Vaalikoneen etusivulle
  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

1. Työ

1. Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa

Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisille riittävä toimeentulo ja huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturva koostuu palveluista ja etuuksista kuten lapsilisästä, sairaus- ja vanhempainpäivärahoista, työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta.

Ehdokkaan kommentti

-

2. Kaupan ja muiden liikkeiden aukioloajat on vapautettava.

Kaupan ja muiden liikkeiden päivittäiset aukioloajat säädetään laissa. Yli sadan neliön suuruiset liikkeet on pidettävä kokonaan suljettuina kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna, itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä ja isänpäivänä. Aluehallintovirasto voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen aukiolosäännöksiin.

Ehdokkaan kommentti

-

3. Suomessa on siirryttävä perustuloon joka korvaisi nykyisen sosiaaliturvan vähimmäistason.

Perustulolla tarkoitetaan kaikille kansalaisille maksettavaa säännöllistä rahaa toimeentuloa varten. Malleja on monia, mutta yhteistä kaikille on, että perustulo olisi omiaan poistamaan kannustinloukkuja, koska työnteko olisi aina kannattava. Tulojen kasvaessa perustulo pienenee verotuksen kautta.

Ehdokkaan kommentti

Perustulojärjestelmässä työnteko on aina kannattavaa. Samalla sosiaaliturvan byrokratia vähenisi. Perustulo vastaisi parhaiten ihmisten moninaisia tarpeita.

4. Työntekijälle on turvattava lailla minimityöaika.

Niin kutsutuissa nollasopimuksissa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa. Viikkotyötunteja voi olla nollasta vaikkapa neljäänkymmeneen. Nollasopimukset tuovat joustoa työnantajalle mutta jättävät työntekijän ilman suojaa.

Ehdokkaan kommentti

Tämä kai tarkoittaa ns. nollasopimusten kieltämistä. En kannata niiden kieltämistä kokonaan. Ne voivat joillekin olla sopivia.

5. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa pitää lyhentää.

Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 täydeltä työttömyyspäivältä. Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus riippuu tulojen suuruudesta. Useimmiten päiväraha on noin 50–70 prosenttia palkasta. Työttömyyspäiväraha on veronalaista tuloa.

Ehdokkaan kommentti

Voihan sitä lyhentää, jos järjestelmää samalla muutetaan jollain muullakin tavalla. En kannata lyhentämistä, jollei samalla tehdä muitakin muutoksia.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

2. Talous

1. Euron ulkopuolella Suomi pärjäisi paremmin.

Euro on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön käteisvaluuttana 1. tammikuuta 2002. Euroalueeseen kuuluu tällä hetkellä 19 EU-valtiota. Euro on kelluva valuutta, jonka arvon tärkein mittari on sen kurssi USA:n dollariin nähden.

Ehdokkaan kommentti

En osaa sanoa.

2. Ruoan verotusta on varaa kiristää.

Yleinen arvonlisäkanta on tällä hetkellä 24 %. Ravintola- ja ateriapalveluiden sekä elintarvikkeiden alv on 14 % ja lääkkeiden ja kultturipalveluiden 10 %. Valtiovarainministeriössä on ollut esillä arvonlisäverouudistus, jossa kaikki verokannat yhdenmukaistetaan. Tällöin korkein alv laskee ja esimerkiksi ruoan alv nousee.

Ehdokkaan kommentti

-

3. Valtion ja kuntien taloutta on tasapainotettava ensisijaisesti leikkaamalla menoja.

Suomen julkisen velan suhde kokonaistuotantoon on ylittämässä 60 prosenttia. Suomen taloutta uhkaa ylivelkaantuminen, kun työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Tätä uhkaa kutsutaan kestävyysvajeeksi.

Ehdokkaan kommentti

Julkiset palvelut ja sosiaaliturva pitävät yllä ihmisten hyvinvointia ja ostovoimaa. Niiden leikkaaminen ei edistä talouskasvua. Myös leikkausvaraa on erityisesti maatalous- ja yritystukien kohdalla. Muutoin säästöjä pitää hakea ensisijaisesti toimintaa tehostamalla, ei leikkaamalla.

4. Lapsilisiä on korotettava ja laitettava verolle.

Veroton lapsilisä on tänä vuonna 95,75 - 174,27 euroa kuukaudessa, lasten määrästä riippuen. Yksinhuoltajakorotus on 48,55 euroa kuukaudessa lasta kohden. Jos lapsilisiä korotetaan ja verotetaan, sillä on tuloja tasaava vaikutus.

Ehdokkaan kommentti

Lapsilisäjärjestelmä on pidettävä nykyisellään.

5. Suomella ei ole varaa nykyisen laajuisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon vuosikustannukset ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisen talouden kestävyysvaje ja väestörakenteenmuutos asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille uudistamispaineita niin palvelurakenteiden kuin toimintatapojen suhteen.

Ehdokkaan kommentti

Palvelutarjontaa ei niinkään pidä kaventaa eikä tukien ostovoimaa heikentää, mutta julkisen sektorin toimintaa täytyy järkevöittää ja tehostaa. Yksi sosiaaliturvajärjestelmän tehostamistapa olisi perustulon käyttöönotto. Lisäksi ainakin maatalous- ja yritystuista voi suoraan leikata.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

3. Turvallisuus

1. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Nato on 28 maan puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus. Jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Nato ylläpitää kumppanuusverkostoa ja toimeenpanee sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita, joihin myös Suomi osallistuu. Suomi ylläpitää hallitusohjelman mukaan mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

Ehdokkaan kommentti

Aiemmin olen vastustanut Nato-jäsenyyttä, mutta nykyään en osaa enää sanoa. Alkavalla vaalikaudella pitäisi järjestetää kansanäänestys Natoon liittymisestä. Silloin julkisessa keskustelussa tulisi toivottavasti paremmin esille se, mitä Natoon liittyminen käytännössä tarkoittaisi. Selvää on se, että ilman Nato-jäsenyyttä emme voi sotatilanteessa odottaa kenenkään tarjoavan sotilaallista apua Suomelle.

2. Suomeen tarvitaan enemmän poliiseja.

Suomessa on arvioitu olevan tänä vuonna noin 7 500 poliisia, joka on noin 50 enemmän kuin viime vuonna. Eduskunta on katsonut että valtion talousarviossa olevilla määrärahoilla voidaan säilyttää poliisin operatiivinen toimintakyky vuoden 2014 tasolla. Sisäasiainministeriö on kuitenkin arvioinut, että peruspalveluiden saatavuus tulee laskemaan.

Ehdokkaan kommentti

Riippuu siitä, päästäisiinkö poliiseja lisäämällä tehokkaasti johonkin hyväksyttävään tavoitteeseen.

3. Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Suomeen saapui viime vuonna 3 651 turvapaikanhakijaa, joista 1 346 sai myönteisen päätöksen. Suurin osa tuli Irakista, Somaliasta ja Venäjältä. Suomi vastaanotti viime vuonna myös 1 030 kiintiöpakolaista Syyriasta, Kongon demokraattiseta tasavallasta ja Sudanista.

Ehdokkaan kommentti

Terrorismin uhka ei ole olennainen peruste rajoittamisen puolesta, kun tarkastellaan maahanmuuttoa kokonaisuutena.

4. Venäjän etupiiripolitiikka on uhka Suomelle.

Venäjän tuoreimmassa sotilasdoktriinissa sotilasliitto Nato on määritelty maan suurimmaksi turvallisuusuhkaksi. Venäjän naapurimaista Ukraina on ilmoittanut pyrkivänsä Naton jäseneksi.

Ehdokkaan kommentti

Venäjä on ollut Suomelle sotilaallinen uhka viimeiset 1000 vuotta. Yhteiskunnassa ei mitään niin olennaista muutosta ole tapahtunut, että tämä uhka olisi poistunut. Suomenlahti on edelleen Venäjälle tärkeä alue Pietarin ja Kaliningradin vuoksi, joten perinteinen sotilaallinen kriisi Suomenlahdella on täysin mahdollinen.

5. Verkkovalvonnassa valtion turvallisuus on tärkeämpää kuin kansalaisten yksityisyyden suoja.

Puolustusministeriön asettama työryhmä esittää laajaa verkkovalvontaa kansallista turvallisuutta vaarantavien uhkien torjumiseksi. Verkkovalvonta edellyttäisi perustuslain muutosta.

Ehdokkaan kommentti

"Valtion turvallisuus" ei ole ihmisoikeus. Yksityisyyden suoja on ihmisoikeus.

6. Suomen on osallistuttava Isisin vastaiseen taisteluun kouluttamalla Irakin hallituksen joukkoja.

Ääri-islamilainen Isis-järjestö (Islamic State in Iraq and Syria) hallitsee suurta osaa Irakista ja Syyriasta. Järjestö seuraa äärimmäistä sharia-lain tulkintaa ja pyrkii perustamaan islamilaisen kalifaatin. USA:n johtama liittouma pyrkii kukistamaan Isisin.

Ehdokkaan kommentti

En ole perehtynyt asiaan, mutta lähtökohtaisesti Irakin hallituksen joukkojen koulutus kuulostaa järkevältä tavalta osallistua Isisin vastaiseen taisteluun.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

4. Terveys

1. Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan.

Suomessa itsemurhan avustaminen on sallittu mutta aktiivinen eutanasia on rikos. Tunnettuja eutanasian laillistamisen puolustajia Suomessa ovat olleet professori Jorma Palo, ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen, ex-euroedustaja Esko Seppänen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tunnettuja vastustajia ovat esimerkiksi lääkäri Pekka Reinikainen ja arkkiatri Risto Pelkonen.

Ehdokkaan kommentti

Ihmisellä on oikeus päättää omaan kehoonsa liittyvistä toimenpiteistä.

2. Terveys- ja sosiaalipalvelut on tuotettava ensijaisesti julkisina palveluina.

Kuntien terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelee noin 265 000 henkilöä. Kuntien järjestämiä palveluja täydentävät yksityiset terveyspalvelut sekä työnantajien työntekijöilleen järjestämä työterveyshuolto. Nämä huomioiden yksityiset palveluntuottajat tuottavat noin neljäsosan terveyspalveluista. Palvelujen ulkoistaminen on viime aikoina lisääntynyt.

Ehdokkaan kommentti

Palveluiden laajuus ja palvelutaso on määrättävä julkisesti. On myös hyvä, että tuottamiseen osallistuu julkisia tai julkisomisteisia tahoja. Jos palvelut tuotettaisiin pelkästään ostopalveluina yksityisiltä, hinnat karkaisivat todennäköisesti käsistä.

3. Viranomaisten pitää puuttua lapsiperheiden ongelmiin nykyistä herkemmin.

Lastensuojelun tila nousi julkiseen keskusteluun keväällä 2012, kun 8-vuotias lapsi surmattiin Helsingissä. Lapsi oli lastensuojelun asiakkaana ja hänestä tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Peruspalveluministeri on todennut ongelmalliseksi sen, että perheet eivät saa matalan kynnyksen apua ajoissa.

Ehdokkaan kommentti

Viranomaiset puuttuvat lapsiperheiden asioihin jo liiankin herkästi, silloinkin kun ei välttämättä ole edes kyse mistään oikeasta ongelmasta. Lapsiperheilläkin pitää olla yksityisyyden suoja.

4. Vanhuksen ja hänen omaistensa vastuuta hoitokustannuksista on lisättävä.

Väki vanhenee ja vanhushuollon kustannukset nousevat. Siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut, että aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhempien oma eläke ei riitä. Vastaava menettely on käytössä useissa Euroopan maissa.

Ehdokkaan kommentti

En tunne tämänhetkistä tilannetta kovin tarkasti, joten minulla ei ole vahvaa mielipidettä.

5. Kansalaisten oikeus terveyspalveluihin on tärkeämpää kuin kuntien itsehallinto.

Perustuslain mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Samalla todetaan että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ehdokkaan kommentti

Kansalaisilla pitää olla oikeus kunta- tai maakuntakohtaisesti itse päättää millaisia terveyspalveluita he haluavat. Valtion ei pidä keskusjohtoisesti sanella millaisia terveyspalveluiden pitää olla. Erikoissairaanhoidon järjestämisessä parasta olisi siirtyä maakuntamalliin, jossa valittaisiin maakuntavaltuustot suoralla kansanvaalilla.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

5. Tulevaisuus

1. Ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää asettaa teollisuuden kilpailukyvyn edelle.

Suomen pitkän tähtäimen tavoite on vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Suomi myös pyrkii luopumaan hiilivoimasta vuoteen 2025 mennessä. Ilmastotavoitteita määritellään muun muassa uudessa ilmastolaissa. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+82/2014&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Ehdokkaan kommentti

Käytettävissä olevien luonnonvarojen tuhlaaminen eli käyttäminen tehottomasti heikentää talouskasvua pitkällä aikavälillä. Luonnonvarojen tehokas käyttö edistää talouskasvua. Ympäristöasiat ja talouskasvu eivät siten pidemmällä aikavälillä ole ristiriidassa keskenään.

2. Geenimuunneltu ruoka on turvallista ihmiselle ja ympäristölle.

Muuntogeeninen tarkoittaa eliötä, esimerkiksi kasvia, jonka perimää ja ominaisuuksia on muunnettu geenitekniikan menetelmin. Yleisimmin geenitekniikkaa käytetään soijan ja maissin jalostukseen. Näihin kasveihin siirretään geenejä, jotka saavat aikaan kestävyyden tietylle torjunta-aineelle tai antavat vastustuskyvyn joidenkin tiettyjen tuhohyönteisen toukkia vastaan.

Ehdokkaan kommentti

Tämähän ei ole mielipidekysymys vaan faktakysymys. Käsittääkseni geenimuunneltu ruoka on turvallista ihmiselle ja ympäristölle, mutta parempi kysyä joltain asiantuntijalta kuin minulta.

3. Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Viime vuonna Euroopan unioniin saapui 600 000 turvapaikanhakijaa. Suomen osuus EU-alueen turvapaikanhakijoista oli 0,6 prosenttia. Unionin 28 jäsenmaasta kuusi vastaanottaa lähes 80 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista. Välimerellä hukkui tai katosi viime vuonna yli 2 500 ihmistä pyrkiessään turvaan Eurooppaan laillisten siirtymisväylien puuttuessa.

Ehdokkaan kommentti

Se ei olisi järkevää yhteiskuntapolitiikkaa.

4. On aika luopua ajatuksesta, että koko Suomi on pidettävä asuttuna.

Runsaan kymmenen viime vuoden aikana eniten suhteellista muuttovoittoa ovat keränneet Etelä- ja Keski-Suomi, kun taas nettomuuton tappiot ovat suurimmat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Väestönkasvu keskittyy tällä hetkellä lähes kokonaan pääkaupunkiseudulle.

Ehdokkaan kommentti

Ihmiset päättävät itse, missä haluavat asua. Valtio ei sitä voi sanella. Kuntien pitäisi kuitenkin itse ottaa suurempi vastuu omien palveluidensa järjestämisestä. Ei ole kestävä ratkaisu, että hyvin toimivat kunnat jatkuvasti käytännössä rahoittavat huonosti toimivia kuntia. Toisin sanoen, koko Suomea ei pidä pitää asuttuna kaupunkiseutujen kustannuksella. Jos koko Suomi pysyy elinvoimaisena omin paikallisin voimin, hyvä niin.

5. Peruskoulun opetusryhmien koko on rajattava lailla esimerkiksi 20 oppilaaseen.

Laki ei määrittele yleisopetuksessa opetusryhmän kokoa, joten koululuokkien koko voi vaihdella paljon kuntien välillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut vuodesta 2010 lähtien valtion erityisavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Tänä vuonna avustus kuitenkin pienenee verrattuna viime vuoteen.

Ehdokkaan kommentti

Peruskoulun opetusryhmien koko on käsittääkseni viime vuosina pienentynyt. Tällaiset päätökset voidaan tehdä paikallisesti, eikä niihin tarvita valtakunnallista sääntelyä.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

7. Äänestykset

1. Suomen Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys.

Ehdokkaan kommentti

Suomen Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys alkavalla vaalikaudella.

2. Hyväksytään periaatepäätös uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta.

Ehdokkaan kommentti

Riippuu hankkeen yksityiskohdista.

3. Tuloveroa alennetaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa talouden elvyttämiseksi.

Ehdokkaan kommentti

Tällä hetkellä tuloverojen alentaminen johtaisi käytännössä valtion velkaantumisen kiihtymiseen, joten ei.

4. Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan.

Ehdokkaan kommentti

Avioliittolaki on muutettava paitsi sukupuoli-, myös lukumäärä- ja sukulaisuussuhdeneutraaliksi.

5. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden myynti ruokakaupassa sallitaan.

Ehdokkaan kommentti

-

6. Ruotsin kielen opiskelu muutetaan vapaaehtoiseksi.

Ehdokkaan kommentti

Pakkoruotsista on tullut asia, joka hiertää suomalaista yhteiskuntaa tarpeettomasti. Ruotsi on kyllä hyödyllinen kieli, mutta on myös monia muita hyödyllisiä kieliä, jotka jäävät vähälle huomiolle. Pakkoruotsista luopuminen palvelisi esim. ranskan ja saksan opiskelun vahvistamista. Tulisi panostaa suuriin eurooppalaisiin kieliin, ettemme taannu henkisesti pelkäksi angloamerikkalaisen kulttuurin etäpesäkkeeksi.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

8. Alueesi

1. Helsingin seudulla pitää ottaa käyttöön ruuhkamaksut.

Ehdokkaan kommentti

Käytännössä ruuhkamaksut toteutettaisiin yksityisyyden suojaa loukkaavalla tavalla, eli kyttäämällä missä ihmiset milloinkin liikkuvat, joten ei. Periaatteessa ne voitaisiin toteuttaa muullakin tavalla, kuten jollakin anonyymillä prepaid-systeemillä. Käytännössä en usko tällaisen yksityisyyden turvaavan ratkaisun toteutumiseen.

2. Kuntaliitoksiin perustuva Suur-Helsinki on parempi vaihtoehto kuin itsenäisten kuntien yhteinen metropolihallinto.

Ehdokkaan kommentti

Tuskin missään päin maailmaa on sellaista paikallishallintoa, että hallinnon alimmalla tasolla olisi jopa miljoonan ihmisen kokonaisuuksia. Esimerkiksi Berliini, Lontoo ja Pariisi on jaoteltu muutaman sadan tuhannen asukkaan hallintokokonaisuuksiin. Helsinki pitäisi ennemminkin jakaa kahtia kuin yhdistää yhtään mihinkään. Suur-Helsinki-vaihtoehto tosin toimisi silloin, jos sen mukana tulisi myös demokraattinen "kaupunginosahallinto".

3. Guggenheim-museon saaminen Helsinkiin on koko Suomen etu.

Ehdokkaan kommentti

Ei ainakaan, jos siihen käytetään enää senttiäkään julkista rahaa.

4. Valtion pitää antaa Helsingille erityistukea maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Ehdokkaan kommentti

Vähentäisin rahan kierrättämistä valtion kautta ja asettaisin kunnat suurempaan vastuuseen omasta varainkäytöstään, joten lähtökohtaisesti ei. Jossain määrin Helsingin asema pääkaupunkina ja kansainvälisen liikenteen keskuksena on kuitenkin poikkeuksellinen, joten en torju erityistuen mahdollisuutta täysin.

5. Laitospaikka on yksinäiselle helsinkiläisvanhukselle parempi vaihtoehto kuin kotihoito.

Ehdokkaan kommentti

Sitä pitää kysyä kultakin vanhukselta itseltään. En tiedä, mitä vanhukset haluavat ja mitkä heidän tarpeensa tältä osin ovat. Pitäisi olla mahdollisimman monipuolisesti tarjolla eri asumis- ja tukiratkaisuja, jotta jokaiselle löytyisi sopiva.

6. Jokeri-kysymys: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni.

Ehdokkaan kommentti

Pidätän itselläni oikeuden muuttaa mielipiteitäni silloin kun siihen on hyvät perusteet.

<< Takaisin

Muualla Yle.fi:ssä