James Hirvisaari

Vaalikone 2015 Uudenmaan vaalipiiri

Vaalikoneen etusivulle
  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

1. Työ

1. Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa

Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisille riittävä toimeentulo ja huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturva koostuu palveluista ja etuuksista kuten lapsilisästä, sairaus- ja vanhempainpäivärahoista, työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta.

Ehdokkaan kommentti

Suomi toimii koko maailman sosiaalivirastona, vaikka siihen ei ole varaa. Positiivinen syrjintä saa aikaan sen, että maahanmuuttajat asetetaan tarveharkinnassa suomalaisten edelle.

2. Kaupan ja muiden liikkeiden aukioloajat on vapautettava.

Kaupan ja muiden liikkeiden päivittäiset aukioloajat säädetään laissa. Yli sadan neliön suuruiset liikkeet on pidettävä kokonaan suljettuina kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna, itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä ja isänpäivänä. Aluehallintovirasto voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen aukiolosäännöksiin.

3. Suomessa on siirryttävä perustuloon joka korvaisi nykyisen sosiaaliturvan vähimmäistason.

Perustulolla tarkoitetaan kaikille kansalaisille maksettavaa säännöllistä rahaa toimeentuloa varten. Malleja on monia, mutta yhteistä kaikille on, että perustulo olisi omiaan poistamaan kannustinloukkuja, koska työnteko olisi aina kannattava. Tulojen kasvaessa perustulo pienenee verotuksen kautta.

Ehdokkaan kommentti

Kannatan ajatusta, mutta ennen perustulon käyttöönottoa maahanmuuttopolitiikkaa on merkittävästi tiukennettava.

4. Työntekijälle on turvattava lailla minimityöaika.

Niin kutsutuissa nollasopimuksissa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa. Viikkotyötunteja voi olla nollasta vaikkapa neljäänkymmeneen. Nollasopimukset tuovat joustoa työnantajalle mutta jättävät työntekijän ilman suojaa.

Ehdokkaan kommentti

Työntekijän suojan rinnalla on ehdottomasti kehitettävä pien- ja yksinyrittäjien asemaa. Sellaiset vaatimukset, jotka ovat oikeutettuja isojen työnantajien kohdalla, voivat olla kuolinisku pienelle toimijalle.

5. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa pitää lyhentää.

Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 täydeltä työttömyyspäivältä. Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus riippuu tulojen suuruudesta. Useimmiten päiväraha on noin 50–70 prosenttia palkasta. Työttömyyspäiväraha on veronalaista tuloa.

Ehdokkaan kommentti

Kannustinloukkuja on purettava, mutta työttömäksi jäänyttä ei saa laittaa maksumieheksi päättäjien epäonnistumiselle.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

2. Talous

1. Euron ulkopuolella Suomi pärjäisi paremmin.

Euro on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön käteisvaluuttana 1. tammikuuta 2002. Euroalueeseen kuuluu tällä hetkellä 19 EU-valtiota. Euro on kelluva valuutta, jonka arvon tärkein mittari on sen kurssi USA:n dollariin nähden.

Ehdokkaan kommentti

Oma valuutta on tehokas työkalu vaikeina aikoina.

2. Ruoan verotusta on varaa kiristää.

Yleinen arvonlisäkanta on tällä hetkellä 24 %. Ravintola- ja ateriapalveluiden sekä elintarvikkeiden alv on 14 % ja lääkkeiden ja kultturipalveluiden 10 %. Valtiovarainministeriössä on ollut esillä arvonlisäverouudistus, jossa kaikki verokannat yhdenmukaistetaan. Tällöin korkein alv laskee ja esimerkiksi ruoan alv nousee.

Ehdokkaan kommentti

Tuottajahintoja ei saa laskea eikä ruoan hinta nousta. Leikkausvaraa on kaupan katteissa.

3. Valtion ja kuntien taloutta on tasapainotettava ensisijaisesti leikkaamalla menoja.

Suomen julkisen velan suhde kokonaistuotantoon on ylittämässä 60 prosenttia. Suomen taloutta uhkaa ylivelkaantuminen, kun työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Tätä uhkaa kutsutaan kestävyysvajeeksi.

4. Lapsilisiä on korotettava ja laitettava verolle.

Veroton lapsilisä on tänä vuonna 95,75 - 174,27 euroa kuukaudessa, lasten määrästä riippuen. Yksinhuoltajakorotus on 48,55 euroa kuukaudessa lasta kohden. Jos lapsilisiä korotetaan ja verotetaan, sillä on tuloja tasaava vaikutus.

5. Suomella ei ole varaa nykyisen laajuisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon vuosikustannukset ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisen talouden kestävyysvaje ja väestörakenteenmuutos asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille uudistamispaineita niin palvelurakenteiden kuin toimintatapojen suhteen.

Ehdokkaan kommentti

Suomen ei pidä toimia koko maailman sosiaalivirastona.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

3. Turvallisuus

1. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Nato on 28 maan puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus. Jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Nato ylläpitää kumppanuusverkostoa ja toimeenpanee sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita, joihin myös Suomi osallistuu. Suomi ylläpitää hallitusohjelman mukaan mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

2. Suomeen tarvitaan enemmän poliiseja.

Suomessa on arvioitu olevan tänä vuonna noin 7 500 poliisia, joka on noin 50 enemmän kuin viime vuonna. Eduskunta on katsonut että valtion talousarviossa olevilla määrärahoilla voidaan säilyttää poliisin operatiivinen toimintakyky vuoden 2014 tasolla. Sisäasiainministeriö on kuitenkin arvioinut, että peruspalveluiden saatavuus tulee laskemaan.

3. Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Suomeen saapui viime vuonna 3 651 turvapaikanhakijaa, joista 1 346 sai myönteisen päätöksen. Suurin osa tuli Irakista, Somaliasta ja Venäjältä. Suomi vastaanotti viime vuonna myös 1 030 kiintiöpakolaista Syyriasta, Kongon demokraattiseta tasavallasta ja Sudanista.

Ehdokkaan kommentti

Terrorismiuhan ja yhteiskuntarauhan vuoksi muslimiväestön osuus kansasta ei saisi kasvaa yli yhden prosentin suuruiseksi. Maahanmuuttoa on rajoitettava myös taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurillisista syistä.

4. Venäjän etupiiripolitiikka on uhka Suomelle.

Venäjän tuoreimmassa sotilasdoktriinissa sotilasliitto Nato on määritelty maan suurimmaksi turvallisuusuhkaksi. Venäjän naapurimaista Ukraina on ilmoittanut pyrkivänsä Naton jäseneksi.

Ehdokkaan kommentti

Venäjä on arvaamaton, mutta Venäjä on kuitenkin aina naapurimme.

5. Verkkovalvonnassa valtion turvallisuus on tärkeämpää kuin kansalaisten yksityisyyden suoja.

Puolustusministeriön asettama työryhmä esittää laajaa verkkovalvontaa kansallista turvallisuutta vaarantavien uhkien torjumiseksi. Verkkovalvonta edellyttäisi perustuslain muutosta.

Ehdokkaan kommentti

Yksityistä ihmistä täytyy aina suojella mielivaltaista vallan väärinkäyttöä vastaan. Rikollisjahti on asia erikseen.

6. Suomen on osallistuttava Isisin vastaiseen taisteluun kouluttamalla Irakin hallituksen joukkoja.

Ääri-islamilainen Isis-järjestö (Islamic State in Iraq and Syria) hallitsee suurta osaa Irakista ja Syyriasta. Järjestö seuraa äärimmäistä sharia-lain tulkintaa ja pyrkii perustamaan islamilaisen kalifaatin. USA:n johtama liittouma pyrkii kukistamaan Isisin.

Ehdokkaan kommentti

Suomen osuus Iisin vastaisessa taistelussa pitää olla rajojen sulkeminen ja nollatoleranssi terrorismille.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

4. Terveys

1. Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan.

Suomessa itsemurhan avustaminen on sallittu mutta aktiivinen eutanasia on rikos. Tunnettuja eutanasian laillistamisen puolustajia Suomessa ovat olleet professori Jorma Palo, ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen, ex-euroedustaja Esko Seppänen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tunnettuja vastustajia ovat esimerkiksi lääkäri Pekka Reinikainen ja arkkiatri Risto Pelkonen.

2. Terveys- ja sosiaalipalvelut on tuotettava ensijaisesti julkisina palveluina.

Kuntien terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelee noin 265 000 henkilöä. Kuntien järjestämiä palveluja täydentävät yksityiset terveyspalvelut sekä työnantajien työntekijöilleen järjestämä työterveyshuolto. Nämä huomioiden yksityiset palveluntuottajat tuottavat noin neljäsosan terveyspalveluista. Palvelujen ulkoistaminen on viime aikoina lisääntynyt.

3. Viranomaisten pitää puuttua lapsiperheiden ongelmiin nykyistä herkemmin.

Lastensuojelun tila nousi julkiseen keskusteluun keväällä 2012, kun 8-vuotias lapsi surmattiin Helsingissä. Lapsi oli lastensuojelun asiakkaana ja hänestä tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Peruspalveluministeri on todennut ongelmalliseksi sen, että perheet eivät saa matalan kynnyksen apua ajoissa.

4. Vanhuksen ja hänen omaistensa vastuuta hoitokustannuksista on lisättävä.

Väki vanhenee ja vanhushuollon kustannukset nousevat. Siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut, että aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhempien oma eläke ei riitä. Vastaava menettely on käytössä useissa Euroopan maissa.

5. Kansalaisten oikeus terveyspalveluihin on tärkeämpää kuin kuntien itsehallinto.

Perustuslain mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Samalla todetaan että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ehdokkaan kommentti

Johdatteleva, kuntien itsehallinnon kaventamiseen pyrkivä kysymys. Näpit irti kuntien itsehallinnosta! Päätöksenteon vieminen liian kauaksi heikentää oikeusturvaa ja myös potilasturvallisuutta.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

5. Tulevaisuus

1. Ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää asettaa teollisuuden kilpailukyvyn edelle.

Suomen pitkän tähtäimen tavoite on vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Suomi myös pyrkii luopumaan hiilivoimasta vuoteen 2025 mennessä. Ilmastotavoitteita määritellään muun muassa uudessa ilmastolaissa. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+82/2014&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Ehdokkaan kommentti

Luonto on tärkeä, mutta vihreitten ilmastohurmostelulla on tuhottu suomalaista teollisuutta ja työpaikkoja ihan riittävästi.

2. Geenimuunneltu ruoka on turvallista ihmiselle ja ympäristölle.

Muuntogeeninen tarkoittaa eliötä, esimerkiksi kasvia, jonka perimää ja ominaisuuksia on muunnettu geenitekniikan menetelmin. Yleisimmin geenitekniikkaa käytetään soijan ja maissin jalostukseen. Näihin kasveihin siirretään geenejä, jotka saavat aikaan kestävyyden tietylle torjunta-aineelle tai antavat vastustuskyvyn joidenkin tiettyjen tuhohyönteisen toukkia vastaan.

Ehdokkaan kommentti

Aiheesta on liian vähän tutkimustietoa.

3. Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Viime vuonna Euroopan unioniin saapui 600 000 turvapaikanhakijaa. Suomen osuus EU-alueen turvapaikanhakijoista oli 0,6 prosenttia. Unionin 28 jäsenmaasta kuusi vastaanottaa lähes 80 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista. Välimerellä hukkui tai katosi viime vuonna yli 2 500 ihmistä pyrkiessään turvaan Eurooppaan laillisten siirtymisväylien puuttuessa.

Ehdokkaan kommentti

Suomen pitää irrota EU:sta, jottei EU pakota meitä taakanjakoon. Monikulttuurisempi Suomi on turvattomampi ja köyhempi Suomi.

4. On aika luopua ajatuksesta, että koko Suomi on pidettävä asuttuna.

Runsaan kymmenen viime vuoden aikana eniten suhteellista muuttovoittoa ovat keränneet Etelä- ja Keski-Suomi, kun taas nettomuuton tappiot ovat suurimmat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Väestönkasvu keskittyy tällä hetkellä lähes kokonaan pääkaupunkiseudulle.

5. Peruskoulun opetusryhmien koko on rajattava lailla esimerkiksi 20 oppilaaseen.

Laki ei määrittele yleisopetuksessa opetusryhmän kokoa, joten koululuokkien koko voi vaihdella paljon kuntien välillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut vuodesta 2010 lähtien valtion erityisavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Tänä vuonna avustus kuitenkin pienenee verrattuna viime vuoteen.

Ehdokkaan kommentti

Oppimisen kannalta ehkä ihanteellinen koko, mutta kustannukset nousevat liian korkeiksi.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

7. Äänestykset

1. Suomen Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys.

Ehdokkaan kommentti

Muutos 2011 haluaa Suomeen kansanäänestyksiä kaikista tärkeistä kysymyksistä. Se on puolueemme ydinsanoma. Muutos 2011 on ainoa puolue, joka haluaa lisätä kansan valtaa ja vähentää puoluevaltaa.

2. Hyväksytään periaatepäätös uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta.

Ehdokkaan kommentti

Olen ydinvoiman kannattaja, kunhan omistus pysyy Suomessa ja tekniikka on riittävän korkeatasoista ja länsimaista.

3. Tuloveroa alennetaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa talouden elvyttämiseksi.

Ehdokkaan kommentti

Parempi olisi kuitenkin kohdentaa veroalennukset ennen kaikkea pieni- ja keskituloisille.

4. Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan.

Ehdokkaan kommentti

Avioliitto on miehen ja naisen välinen. Lakiuudistus polkee yhtä ihmisryhmää nostaessaan toista. Juridisesti tasa-arvoinen ratkaisu olisi löydettävissä ilman perinteisen avioliittokäsitteen tuhoamista. Presidentti Niinistökin piti pariliitto-nimitystä parempana.

5. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden myynti ruokakaupassa sallitaan.

Ehdokkaan kommentti

Lisäksi alkoholin myyntiajat pitäisi vapauttaa.

6. Ruotsin kielen opiskelu muutetaan vapaaehtoiseksi.

Ehdokkaan kommentti

POIS POIS pakkoruotsi!

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

8. Alueesi

1. Helsingin seudulla pitää ottaa käyttöön ruuhkamaksut.

2. Uudenmaan tiet on kunnostettava ennen kuin uusia ratayhteyksiä itään tai länteen rakennetaan.

Ehdokkaan kommentti

Nykyinen hallitus on satsannut kiitettävästi rautateihin. Seuraavaksi on saatava kuntoon rapistuva tieverkko.

3. Suuret kuntaliitokset ovat parempi vaihtoehto kuin itsenäisten kuntien yhteinen metropolihallinto.

Ehdokkaan kommentti

Kunnallinen itsehallinto on itseisarvo, josta ei pidä tinkiä. Kuntaliitoksia ei pidä tehdä ainakaan ilman kunnallisia kansanäänestyksiä.

4. Uudellamaalla on liikaa pieniä sairaaloita. Hoitoa pitäisi keskittää suurempiin yksiköihin.

Ehdokkaan kommentti

Suuruuden ekonomia on petollista.

5. Valtion pitää velvoittaa kunnat ottamaan tasapuolisesti kiintiöpakolaisia.

Ehdokkaan kommentti

Karmea ajatus. Suomen pitää kokonaan lopettaa kiintiöpakolaisten ottaminen.

6. Jokeri-kysymys: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni.

Ehdokkaan kommentti

Muutospuolue tavoittelee tilannetta, jossa kansalaisten ei tarvitse luottaa poliitikkojen lupauksiin, vaan he pääsevät itse aktiivisesti osallistumaan päätöksentekoon suoran demokratian keinoin. Nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa vaalilupaukset ja niistä kiinni pitäminen ovat erittäin tärkeitä.
Olen itse mukana myös kansalaisten omassa vaalikoneessa, jossa ehdokaat sitoutuvat pitämään kiinni omista vaalilupauksistaan. (nukkuvat.fi)

<< Takaisin

Muualla Yle.fi:ssä