Timo Räihä

Vaalikone 2015 Hämeen vaalipiiri

Vaalikoneen etusivulle
  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

1. Työ

1. Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa

Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisille riittävä toimeentulo ja huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturva koostuu palveluista ja etuuksista kuten lapsilisästä, sairaus- ja vanhempainpäivärahoista, työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta.

Ehdokkaan kommentti

Mielestäni ei ole, tosin on ilmennyt lievää väärinkäyttöä em. turvan suhteen.

2. Kaupan ja muiden liikkeiden aukioloajat on vapautettava.

Kaupan ja muiden liikkeiden päivittäiset aukioloajat säädetään laissa. Yli sadan neliön suuruiset liikkeet on pidettävä kokonaan suljettuina kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna, itsenäisyyspäivänä, äitienpäivänä ja isänpäivänä. Aluehallintovirasto voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen aukiolosäännöksiin.

Ehdokkaan kommentti

Mielestäni nykyiset auki olo ajat ovat riittävät.

3. Suomessa on siirryttävä perustuloon joka korvaisi nykyisen sosiaaliturvan vähimmäistason.

Perustulolla tarkoitetaan kaikille kansalaisille maksettavaa säännöllistä rahaa toimeentuloa varten. Malleja on monia, mutta yhteistä kaikille on, että perustulo olisi omiaan poistamaan kannustinloukkuja, koska työnteko olisi aina kannattava. Tulojen kasvaessa perustulo pienenee verotuksen kautta.

Ehdokkaan kommentti

Kannatan nykyistä käytäntöä.

4. Työntekijälle on turvattava lailla minimityöaika.

Niin kutsutuissa nollasopimuksissa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa. Viikkotyötunteja voi olla nollasta vaikkapa neljäänkymmeneen. Nollasopimukset tuovat joustoa työnantajalle mutta jättävät työntekijän ilman suojaa.

Ehdokkaan kommentti

Kyllä, tällä toimenpiteellä turvataan työnteon kannattavuus työntekijälle.

5. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa pitää lyhentää.

Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 täydeltä työttömyyspäivältä. Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus riippuu tulojen suuruudesta. Useimmiten päiväraha on noin 50–70 prosenttia palkasta. Työttömyyspäiväraha on veronalaista tuloa.

Ehdokkaan kommentti

Ei pitäisi, pysytään nykyisessä.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

2. Talous

1. Euron ulkopuolella Suomi pärjäisi paremmin.

Euro on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön käteisvaluuttana 1. tammikuuta 2002. Euroalueeseen kuuluu tällä hetkellä 19 EU-valtiota. Euro on kelluva valuutta, jonka arvon tärkein mittari on sen kurssi USA:n dollariin nähden.

Ehdokkaan kommentti

Olemme nyt olleet niin kauan EU:n jäsen että kannattaa jatkaa sen jäsenenä tulevaisuudessakin.

2. Ruoan verotusta on varaa kiristää.

Yleinen arvonlisäkanta on tällä hetkellä 24 %. Ravintola- ja ateriapalveluiden sekä elintarvikkeiden alv on 14 % ja lääkkeiden ja kultturipalveluiden 10 %. Valtiovarainministeriössä on ollut esillä arvonlisäverouudistus, jossa kaikki verokannat yhdenmukaistetaan. Tällöin korkein alv laskee ja esimerkiksi ruoan alv nousee.

Ehdokkaan kommentti

Ruoka on jo nyt mielestäni Suomessa kallista, ei enää kiristetä sitä verottamalla lisää.

3. Valtion ja kuntien taloutta on tasapainotettava ensisijaisesti leikkaamalla menoja.

Suomen julkisen velan suhde kokonaistuotantoon on ylittämässä 60 prosenttia. Suomen taloutta uhkaa ylivelkaantuminen, kun työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Tätä uhkaa kutsutaan kestävyysvajeeksi.

Ehdokkaan kommentti

Tähän olemme pakotettuja nyky tilanteessa, mutta tapahtukoon tämä järkevästi ja maltillisesti.

4. Lapsilisiä on korotettava ja laitettava verolle.

Veroton lapsilisä on tänä vuonna 95,75 - 174,27 euroa kuukaudessa, lasten määrästä riippuen. Yksinhuoltajakorotus on 48,55 euroa kuukaudessa lasta kohden. Jos lapsilisiä korotetaan ja verotetaan, sillä on tuloja tasaava vaikutus.

Ehdokkaan kommentti

Ei verolle ja tulevat mahdolliset korotukset tapahtukoon samassa linjassa muiden korotusten kanssa.

5. Suomella ei ole varaa nykyisen laajuisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon vuosikustannukset ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisen talouden kestävyysvaje ja väestörakenteenmuutos asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille uudistamispaineita niin palvelurakenteiden kuin toimintatapojen suhteen.

Ehdokkaan kommentti

Näistä ihmisille tärkeistä palveluista ei tule ensisijaisesti karsia.On löydettävä muualta säästökohteita ja niitä kyllä löytyy.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

3. Turvallisuus

1. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Nato on 28 maan puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus. Jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Nato ylläpitää kumppanuusverkostoa ja toimeenpanee sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita, joihin myös Suomi osallistuu. Suomi ylläpitää hallitusohjelman mukaan mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

Ehdokkaan kommentti

Mutta nyt ei ole liittymisen aika.Tämä mahdollisuus on kuitenkin pidettävä avoinna, jos ilmenee myöhemmin siihen tarve.

2. Suomeen tarvitaan enemmän poliiseja.

Suomessa on arvioitu olevan tänä vuonna noin 7 500 poliisia, joka on noin 50 enemmän kuin viime vuonna. Eduskunta on katsonut että valtion talousarviossa olevilla määrärahoilla voidaan säilyttää poliisin operatiivinen toimintakyky vuoden 2014 tasolla. Sisäasiainministeriö on kuitenkin arvioinut, että peruspalveluiden saatavuus tulee laskemaan.

Ehdokkaan kommentti

Yleisen turvallisuuden takaamiseksi kyllä hieman ja nimen omaan kentälle, pois hallintohimmeleistä kuten on tapahtunutkin.

3. Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Suomeen saapui viime vuonna 3 651 turvapaikanhakijaa, joista 1 346 sai myönteisen päätöksen. Suurin osa tuli Irakista, Somaliasta ja Venäjältä. Suomi vastaanotti viime vuonna myös 1 030 kiintiöpakolaista Syyriasta, Kongon demokraattiseta tasavallasta ja Sudanista.

Ehdokkaan kommentti

Rajoitettava heiltä jotka eivät pysty todistamaan maahanmuuton välttämättömyyttä esim. hengen menettämisen tai vastaavan takia.oikeilla motiiveilla esim. tulla Suomeen opiskelemaan, valmistauduttua ammattiin tekemään töitä, heihin suhtaudun myönteisesti.

4. Venäjän etupiiripolitiikka on uhka Suomelle.

Venäjän tuoreimmassa sotilasdoktriinissa sotilasliitto Nato on määritelty maan suurimmaksi turvallisuusuhkaksi. Venäjän naapurimaista Ukraina on ilmoittanut pyrkivänsä Naton jäseneksi.

Ehdokkaan kommentti

Lievä vaara tällaiseen on tällä hetkellä olemassa.Mutta viisaalla politiikalla Venäjän suhteen, en näe sitä silloin kovinkaan suurena.

5. Verkkovalvonnassa valtion turvallisuus on tärkeämpää kuin kansalaisten yksityisyyden suoja.

Puolustusministeriön asettama työryhmä esittää laajaa verkkovalvontaa kansallista turvallisuutta vaarantavien uhkien torjumiseksi. Verkkovalvonta edellyttäisi perustuslain muutosta.

Ehdokkaan kommentti

Molemmat ovat tärkeitä, tosin kansakunnan etu on myös maan asukkaiden etu.

6. Suomen on osallistuttava Isisin vastaiseen taisteluun kouluttamalla Irakin hallituksen joukkoja.

Ääri-islamilainen Isis-järjestö (Islamic State in Iraq and Syria) hallitsee suurta osaa Irakista ja Syyriasta. Järjestö seuraa äärimmäistä sharia-lain tulkintaa ja pyrkii perustamaan islamilaisen kalifaatin. USA:n johtama liittouma pyrkii kukistamaan Isisin.

Ehdokkaan kommentti

Ei Suomella ole tarvetta tähän tällä hetkellä.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

4. Terveys

1. Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan.

Suomessa itsemurhan avustaminen on sallittu mutta aktiivinen eutanasia on rikos. Tunnettuja eutanasian laillistamisen puolustajia Suomessa ovat olleet professori Jorma Palo, ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen, ex-euroedustaja Esko Seppänen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tunnettuja vastustajia ovat esimerkiksi lääkäri Pekka Reinikainen ja arkkiatri Risto Pelkonen.

Ehdokkaan kommentti

Vain jos henkilö on henkisesti siinä kunnossa että itse pystyy tekemään asiassa päätöksen.

2. Terveys- ja sosiaalipalvelut on tuotettava ensijaisesti julkisina palveluina.

Kuntien terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelee noin 265 000 henkilöä. Kuntien järjestämiä palveluja täydentävät yksityiset terveyspalvelut sekä työnantajien työntekijöilleen järjestämä työterveyshuolto. Nämä huomioiden yksityiset palveluntuottajat tuottavat noin neljäsosan terveyspalveluista. Palvelujen ulkoistaminen on viime aikoina lisääntynyt.

Ehdokkaan kommentti

Kyllä kuntien ensijainen tehtävä on tuottaa nämä peruspalvelut kuntalaisille.

3. Viranomaisten pitää puuttua lapsiperheiden ongelmiin nykyistä herkemmin.

Lastensuojelun tila nousi julkiseen keskusteluun keväällä 2012, kun 8-vuotias lapsi surmattiin Helsingissä. Lapsi oli lastensuojelun asiakkaana ja hänestä tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Peruspalveluministeri on todennut ongelmalliseksi sen, että perheet eivät saa matalan kynnyksen apua ajoissa.

Ehdokkaan kommentti

Viime aikaiset valitettavat tapahtumat vahvistavat tämän.

4. Vanhuksen ja hänen omaistensa vastuuta hoitokustannuksista on lisättävä.

Väki vanhenee ja vanhushuollon kustannukset nousevat. Siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut, että aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhempien oma eläke ei riitä. Vastaava menettely on käytössä useissa Euroopan maissa.

Ehdokkaan kommentti

Hyvin taloudellisesti toimeen tulevan, esim. hyvän eläkkeen saajan, ei pieneläkeläisen.

5. Kansalaisten oikeus terveyspalveluihin on tärkeämpää kuin kuntien itsehallinto.

Perustuslain mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Samalla todetaan että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ehdokkaan kommentti

Tämä ei ole hyvä kysymyksen asettelu, näitä ei ole hyvä verrata keskenään.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

5. Tulevaisuus

1. Ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää asettaa teollisuuden kilpailukyvyn edelle.

Suomen pitkän tähtäimen tavoite on vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Suomi myös pyrkii luopumaan hiilivoimasta vuoteen 2025 mennessä. Ilmastotavoitteita määritellään muun muassa uudessa ilmastolaissa. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+82/2014&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Ehdokkaan kommentti

Puhdas ilma on tärkeä myös jälkipolville, eikä hinnalla millä hyvänsä pidä teollisuuden kilpailukykyä nostaa.

2. Geenimuunneltu ruoka on turvallista ihmiselle ja ympäristölle.

Muuntogeeninen tarkoittaa eliötä, esimerkiksi kasvia, jonka perimää ja ominaisuuksia on muunnettu geenitekniikan menetelmin. Yleisimmin geenitekniikkaa käytetään soijan ja maissin jalostukseen. Näihin kasveihin siirretään geenejä, jotka saavat aikaan kestävyyden tietylle torjunta-aineelle tai antavat vastustuskyvyn joidenkin tiettyjen tuhohyönteisen toukkia vastaan.

Ehdokkaan kommentti

En kannata geenimuunneltua ruokaa.

3. Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Viime vuonna Euroopan unioniin saapui 600 000 turvapaikanhakijaa. Suomen osuus EU-alueen turvapaikanhakijoista oli 0,6 prosenttia. Unionin 28 jäsenmaasta kuusi vastaanottaa lähes 80 prosenttia kaikista turvapaikanhakijoista. Välimerellä hukkui tai katosi viime vuonna yli 2 500 ihmistä pyrkiessään turvaan Eurooppaan laillisten siirtymisväylien puuttuessa.

Ehdokkaan kommentti

Ehkä hieman on lisäyksen varaa, mutta tarkkaan on harkittava ja tapahtukoon tämä harkitusti ja hallitusti.Toisaalta, onhan apua tarvitsevia autettava.Suomeakin on autettu vastaavasti menneisyydessä

4. On aika luopua ajatuksesta, että koko Suomi on pidettävä asuttuna.

Runsaan kymmenen viime vuoden aikana eniten suhteellista muuttovoittoa ovat keränneet Etelä- ja Keski-Suomi, kun taas nettomuuton tappiot ovat suurimmat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Väestönkasvu keskittyy tällä hetkellä lähes kokonaan pääkaupunkiseudulle.

Ehdokkaan kommentti

Kyllä kaikesta huolimatta on turvattava elämisen mahdollisuus myös syrjäseuduilla.

5. Peruskoulun opetusryhmien koko on rajattava lailla esimerkiksi 20 oppilaaseen.

Laki ei määrittele yleisopetuksessa opetusryhmän kokoa, joten koululuokkien koko voi vaihdella paljon kuntien välillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut vuodesta 2010 lähtien valtion erityisavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Tänä vuonna avustus kuitenkin pienenee verrattuna viime vuoteen.

Ehdokkaan kommentti

Liian suuret luokkakoot ei tue hyvää oppimista, aina on niitä oppilaita jotka siitä kärsivät ja opettajankin on vaikea hallita liian suurta oppilamäärää.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

7. Äänestykset

1. Suomen Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys.

Ehdokkaan kommentti

Kansa päättää.

2. Hyväksytään periaatepäätös uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta.

Ehdokkaan kommentti

Ei ole ajakohtainen juuri nyt.

3. Tuloveroa alennetaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa talouden elvyttämiseksi.

Ehdokkaan kommentti

Ei tuloistan saa rangaista.

4. Edellisen eduskunnan hyväksymä lainmuutos samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimisesta peruutetaan.

Ehdokkaan kommentti

Kannatan miehen ja naisen välistä avioliittoa ainoastaan.

5. Mietojen viinien ja vahvojen oluiden myynti ruokakaupassa sallitaan.

Ehdokkaan kommentti

Ei ruokakauppaan, pysyköön viinakaupassa.

6. Ruotsin kielen opiskelu muutetaan vapaaehtoiseksi.

Ehdokkaan kommentti

Kannatan tässä asiassa vapaehtoisuutta, ei pakkoa.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

8. Alueesi

1. Kanta- ja Päijät-Hämeen eriytyminen sotealueina merkitsee samalla muunkin maakuntien välisen yhteistyön murentumista.

Ehdokkaan kommentti

Ei se näin mene välttämättä.

2. Entistä suurempi osa kirjaston palveluista tulee tehdä maksullisiksi.

Ehdokkaan kommentti

Kirjastopalvelut ovat yleishyödyllisiä, niitä ei pidä tehdä maksulliseksi.

3. Hämeessä Lahden eteläinen kehätie pitää asettaa valtion tiehankkeista etusijalle kymppitien ja valtatie 12:n parantamiseen nähden.

Ehdokkaan kommentti

Kyllä, tämä tulee hyödyttämään koko Päijät-Hämettä ja sen ympäristöä.

4. Valtion toimintoja pitää hajasijoittaa jatkossa enemmän Lahden seudulle kuin Hämeenlinnan seudulle.

Ehdokkaan kommentti

Kyllä näin on tehtävä.Lahti tarvitsee juuri näitä toimintoja.

5. Väylärahoitusta tulee siirtää rautatieliikenteestä teiden kunnossapitoon.

Ehdokkaan kommentti

Tiestömme kaipaa tätä siirtoa.

6. Jokeri-kysymys: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni.

Ehdokkaan kommentti

Tosin, jos on tullut parempaa tietoa mitä silloin kun lupauksen teki ja tämä tieto on sellaista että se on järkevämpää esim. taloudellisesti, niin tyhmää on jos ei silloin ole nöyryyttä muuttaa kantaa

<< Takaisin

Muualla Yle.fi:ssä