Minerva Krohn

Vaalikone Helsinki

Vaalilupaukseni

  1. Edistän tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, jotta Helsinki pysyy turvallisena ja viihtyisänä paikkana kaikille asua ja vierailla
  2. Puolustan lasten ja nuorten oikeutta oppimisen iloon ja oivalluksiin sekä oikeutta omiin valintoihin ja omanlaiseen personallisuuteen
  3. Perehdyn päätettävien asioiden eri puoliin ja edistän ihmisten tasapuolista kohtelua käyttäen parasta mahdollista harkintakykyäni
Äidinkieli
suomi
Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon?
Minulla on intoa kehittää Helsingistä yhä parempi kaupunki asukkailleen, yrityksilleen ja vierailijoilleen. Minulla on kokemusta ja verkostot tavoitteiden saavuttamiseksi.
Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?
Haluan varmistaa että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat myös tulevan muutoksen jälkeen. Palveluita pitää kehittää digitaalisiksi ja helppokäyttöisiksi jolloin myös henkilökohtaiseen palveluun jää aikaa. Haluan että, Helsinki kehittyy elävänä ja toimivana kaupunkina, jossa palvelut toimivat ja verorahoja käytetään järkevästi. Asuntopolitiikassa haluan edistää ryhmärakennuttamista ja yhteisöllisyyttä. Helsingissä pitää olla asuntoja eri elämäntilanteisiin kaikenlaisille ihmisille.

Linkit

Työ ja koulutus

Työnantaja
julkinen
Ammattiasema
korkeakoulututkintoa vaativa tehtävä
Koulutus
korkeakoulututkinto
Kielitaito
suomi
ruotsi
englanti
saksa

Poliittinen toiminta

Poliittisen puolueen jäsen
kyllä
Poliittinen kokemus
toiminta puolueen paikallistasolla tai muissa puolueen luottamustehtävissä
kunnan- tai kaupunginvaltuusto
kuntayhtymä tai maakuntahallinto

Vaalirahoitus

Käytän vaaleihin rahaa
8 000 -10 000 euroa
Ulkopuolisen rahoituksen osuus
21-50%
Tärkein ulkopuolinen rahoituslähde
yksityiset lahjoitukset
Taloudelliset sidonnaisuudet
Ei merkittäviä taloudellisia sidonnaisuuksia.
Työskentelen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa
Vuositulot
yli 100 000 euroa
Sijoitusten arvo (esim. osakkeet - rahastot)
200 000-500 000 euroa

Perhe ja vapaa-aika

Lapsia
ei
Perheeseeni kuuluu:
Äitini ja sisarukseni sekä heidän lapsensa. Olemme tiiviisti yhdessä ja osa asuukin naapurissani yhteisöllisessä ryhmärakennetussa kotitalossamme, joka sai alkunsa minun ja sisarusteni innovaatiosta
Vapaa-ajalla sydäntäni lähinnä on:
Vapaa-ajalla rentoudun perheen ja ystävien kanssa tarjoten ruokaa ja keskustellen tai nauttimalla museoista, teatterista, konserteista ja elokuvista
Uskonnollinen yhteisö
ei kuulu kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhteisöön
  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

1 Oppi

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

Ehdokkaan kommentti

Peruskoulun jälkeinen koulutus on välttämätöntä kaikille. Koulua tulee kehittää niin, ettei kukaan putoa koulutuksesta ja syrjäydy. Erityinen huoli on nuorten miesten suuri joukko koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Nuorille pitää tarjota mahdollisuus opiskeluun tai työharjoitteluun tai muuhun mielekkääseen tekemiseen. Nuoria pitää tukea tulevaisuuden suunnan löytämisessä.

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

Ehdokkaan kommentti

Tärkeintä on tarjota varhaiskasvatusta kaikille lapsille vanhempien työtilanteesta yms. riippumatta, koska lapsilla on oikeus varhaiskasvatukseen ja ikätovereidensa seuraan. Erityisen tärkeää tämä on lapsille joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi.
Olisi hyvä tulevaisuudessa tarjota ainakin puolipäiväinen varhaiskasvatus maksuttomana
Asiaa selvitetään Helsingissä jo nyt.

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

Ehdokkaan kommentti

Kasvisruokapäivä on Helsingissä ollut jo vuosia käytössä. Aloite siihen lähti nuorilta itseltään. Ilmastosyistä olisi kaikkien hyvä vähentää lihansyöntiä, eikä lihaa muutenkaan tarvitse syödä jokaisella aterialla

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

Ehdokkaan kommentti

Kulttuuria ja yhdistysten toimintaa kannattaa tukea. Helsinki antaakin avustuksia hyvin monenlaiseen toimintaan. Vuokra tekee kulut näkyviksi, jolloin päättäjät ja kuntalaiset tietävät mihin kaupungin resursseja käytetään. Tämä helpottaa vertailuja eri toimintojen välillä

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

Ehdokkaan kommentti

Helsinki on panostanut kohtuullisiin luokkakokoihin. Luokkakoko on perusopetuksessa ala-steella 20, yläasteella 17 ja opetusryhmät tätäkin pienempiä. Lukiossa ja ammatillisessa opetuksessa osa ryhmistä on turhan suuria.
Ryhmiä pitää voida jakaa tarpeen mukaan monimutkaisempien asioiden oppimiseen. Lisäksi pitää satsata opetuksen kehittämiseen ja digitaalisten välineiden hyödyntämiseen opetuksessa.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

2 Hoito

1. Vanhuksilla on oltava oikeus palvelukotipaikkaan, koska nykyinen kotihoito ei ole riittävää.

Ehdokkaan kommentti

Kotihoidon laatua pitää kehittää jotta mahdollisimman moni voi asua turvallisesti omassa kodissaan.
Yhteisöllinen asuminen helpottaisi myös monia vanhuksia arjessa. Työelämän pitäisi myös joustaa silloin kun vanhempien asioiden hoitaminen vie aikaa ja voimia.

2. Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa.

Ehdokkaan kommentti

Sote-ammattilaisille riittää kyllä varmasti töitä myös tulevaisuudessa, vaikka työnantaja voikin vaihtua.
Sote-tehtävät siirtyvät maakuntaan, joten työpaikkoja ei voi turvata kunnassa.Lisäksi valinnanvapauden toteutuessa osa palvelujen käyttäjistä (ja siihen varatusta rahasta) siirtyy maakunnasta yksityiselle toimijalle, joten työpaikkoja ei voi taata myöskään maakunnan tuotannossa.

3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti.

Ehdokkaan kommentti

Terveysongelmista kärsivän tai sosiaalihuollon apua tarvitsevan pitää saada ammattitaitoista vaikuttavaa apua nopeasti. Helsingissä välimatkat ovat kohtuullisia. Digitaalisia palveluita kehittämällä apua voi saada poistumatta kotoaan. Palvelupisteet kannattaa sijoittaa joukkoliikenteen solmukohtiin. Mikäli valinnanvapaus toteutuu, voi jokainen itse päättää mitä pitää palveluissa tärkeimpänä

4. Kunnallisten terveyspalveluiden yksityistäminen tuo palveluihin tehokkuutta ja säästää kustannuksia.

Ehdokkaan kommentti

Perusterveydenhuollosta puuttuvat vaikuttavuusmittarit, joten tehokkuutta ei voida määritellä. Yksityinen tuottaja saattaa mahdollistaa enemmän käyntejä halvemmalla, mutta tämän hyödyllisyydestä ei ole näyttöä. Asiaan ei siis voi ottaa kantaa. Palveluiden tuottavuutta pitää nostaa, ja toimijoiden välinen kilpailu toimii tässä kannustimena. Uudet innovaatiot kannattaa ottaa käyttöön sekä kustannusten vuoksi että siksi että ne usein parantavat palvelua käyttäjän kannalta.
Kysymyksessä tarkoitettaneen palveluiden ulkoistamista (kustannukset ja järjestämisvastuu säilyy julkisella toimijalla) eikä yksityistämistä (julkisella toimijalla ei ole järjestämisvastuuta eikä palvelua makseta verovaroin).

5. Avohoidon suosiminen mielenterveystyössä luo turvattomuuden tunnetta.

Ehdokkaan kommentti

Potilaille tärkeää hoidon jatkuvuus ja oma yhteyshenkilö, jotta apua on saatavilla tarvittaessa. Moni tarvitsee lääkityksen lisäksi tukea arjessa pärjäämiseen ja itsenäiseen elämään.
Omaiset saattavat kokea turvattomuutta jos kokevat, ettei avohoidon tuki ole riittävää
Ulkopuolisia erilaisuus saattaa pelottaa. Tähän on usein syynä väärät mielikuvat mielenterveysongelmaisista.

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

3 Raha

1. Kuntaveroa voidaan laskea roimasti, koska suuri osa tehtävistä siirtyy maakuntahallinnolle.

Ehdokkaan kommentti

Laki velvoittaa laskemaan kuntaveroa 12.3% sote-uudistuksen myötä. Jatkossa valtio kerää verot sote-palveluita vasten.

2. Rakentamista on nopeutettava kansalaisten valitusoikeutta rajoittamalla.

Ehdokkaan kommentti

Valitusten käsittelyä tulee nopeuttaa. Hallitus aikoo poistaa kaavoilta jopa hyväksymismenettelyn. Tämä huonontanee kaavituksen tasoa yleisesti. Helsingin osalta en ole erityisen huolissani, mutta Suomessa on myös kuntia joissa kaavoitus ei perustu valtakunnallisiin alueiden käytön tavoitteisiin.

3. Yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa.

Ehdokkaan kommentti

Helsingissä kaavoituksen priorisointia on muutettu kulkumuotojen suhteen, tämä vie kuitenkin aikaa. Kaupungissa pitää huolehtia sujuvasta liikkumisesta. Pysäköintinormia täytyy lieventää. Nyt rakennetaan todella kalliita autopaikkoja, joista maksavat myös autottomat. Liikkumisen muuttuessa autojen omistaminen tulee kaupungeissa vähentymään, joten rahaa ei pitäisi käyttää turhiin parkkiluoliin.

4. Kunnan pitää tukea yrityksiä tarjoamalla niille halpoja tontteja.

Ehdokkaan kommentti

Helsinki on yrityksille houkutteleva ilman halpoja tonttejakin. Erilaisia lupa- ja palveluprosesseja on kuitenkin syytä sujuvoittaa jotta yrityksiä voidaan palvella paremmin

5. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

Ehdokkaan kommentti

Ympäristöarvot ja työpaikat eivät ole ristiriidassa. Kannattaa satsata kestävään kehitykseen jotta yritykset pärjäävät myös tulevaisuudessa

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

4 Arki

1. Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita.

Ehdokkaan kommentti

Helsinki on toiminut tässä hyvin jo tähän asti. Ulkomailta muuttaneille täytyy tarjota kielikoulutusta ja muuta tukea jotta he pääsevät yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi

2. Kirjastojen palveluista voisi periä vuosimaksun.

Ehdokkaan kommentti

Onneksi lakikin kieltää tämän. Kirjasto on suomalainen menestystarina kulttuurin ja sivistyksen tarjoajana. Kirjasto lisää tasa-arvoa ja vähentää segregaatiota. Kirjastot toimivat myös tärkeinä alueellisina kohtaamispaikkoina.

3. Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

Ehdokkaan kommentti

Tulorajat luovat uuden tuloloukun, kun satunnainen lisätulo estää asunnon saamisen. Tulorajat estävät ihmisiä vaihtamassa vuokra-asuntoa itselleen paremmin sopivaan, jolloin esim. perheasunto vapautuisi sitä tarvitsevalle.
Yleiskaava mahdollistaa asuntotuotannon lisäämisen, ja vähentää asuntopulaa ja siten pudottaa markkinavuokria.

4. Kuntani käyttää liikaa rahaa urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.

Ehdokkaan kommentti

On tärkeää mahdollistaa liikunnan harrastaminen kaikille. Hyvät ulkoiluväylät ovat tähän toimivin keino. Lisäksi tarvitaan tiloja eri liikuntalajeille. Kilpaurheilun tukeminen ei kuulu kunnalle

5. Jokaisen pitää päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä.

Ehdokkaan kommentti

Palvelut kannattaa sijoittaa helposti joukkoliikenteellä saavutettavaksi. Joukkoliikenteen pitää myös olla esteetöntä. Helsingissä tämä on onneksi varsin helppoa. Palvelulinjoilla voidaan taata joukkoliikennepalvelut myös hieman eristäytyneemmistä paikoista.
Kutsuplussan tyyppisiä joustavia ratkaisuja pitäisi saada toteutettua jatkossa täydentämään palvelua

  • Ehdokkaan vastaus

5 Koti

1. Helsingin tulee pikemmin hillitä kuin lisätä väestönkasvua.

Ehdokkaan kommentti

Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Tänne tullaan joka tapauksessa. Jos asuntoja ei ole tarjolla, nousevat hinnat entisestään. Yleiskaava mahdollistaa asuntoja hyvän joukkoliikenteen ääressä.

2. Kävelykeskustaa voi laajentaa vain rakentamalla keskustatunnelin.

Ehdokkaan kommentti

Kävelykeskustan laajentamisesta on tehty selvitys, joka ei perustu keskustatunnelin rakentamiseen. Siinä on otettu huomioon eri liikkumismuodot, kuten kuuluukin

3. Kaupunkibulevardien rakentamisessa pitää edetä mahdollisimman nopeasti

Ehdokkaan kommentti

Kaupunkibulevardit ovat oleellinen osa uutta yleiskaavaa, joka perustuu joukkoliikenteelle autojen sijaan. Yleiskaavan perusteella pitää laatia kaavat ja sen jälkeen edetä niiden toteuttamisessa. Vain kaavoittamalla saadaan Helsinkiin lisää asuntoja. Länsiväylä olisi todennäköisesti paras toteuttaa ensimmäisenä

4. Helsinkiin pitää saada lisää asuntoja, vaikka viheralueita vähentämällä

Ehdokkaan kommentti

Yleiskaava on hyvä ja mahdollistaa asuntojen rakentamisen joukkoliikenteen äärelle.

5. Isot tapahtumat ja konsertit voisivat jatkua Helsingissä melusta huolimatta nykyistä pidempään

Ehdokkaan kommentti

Kovin montaa konserttia ei yhteen kesää osu, eli haitta ei ole jatkuva. Meluhaittoja pitää toki pyrkiä minimoimaan.
Ilmeisesti suurempaa haittaa on ollut joistain terasseista joissa musiikkia on soitettu myöhään läpi kesän

  • Ehdokkaan vastaus
  • Puolueen vastaus

6 Arvot

1. Ennen ei ollut paremmin - suomalaisen elämäntavan muutokset ovat olleet hyvästä.

Ehdokkaan kommentti

Ihmisillä on taipumus nostalgisoida omaa nuoruuttaan, mutta Suomi on kehittynyt avoimemmaksi ja kansainvälisemmäksi aikojen saatossa. Kulttuuri on muuttunut ja vapautta on nykyisin enemmän. Hyvinvointipalvelut ovat nykyisin paljon kattavampia kuin kaivattuina vanhoina hyvinä aikoina.
Viime vuosina pelko ja rasismi ovat lisääntyneet. Näitä vastaan pitää toimia jotta asiat eivät muutu huonommiksi.

2. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.

Ehdokkaan kommentti

Politiikassa pitää pystyä tekemään kompromisseja, jolloin erilaisten ryhmien tarpeet tulevat usein paremmin huomioon otetuiksi kuin jos yksi henkilö tai puolue pääsisi päättämään.

3. Lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

Ehdokkaan kommentti

Utelias ja itsenäinen voi toki olla myös hyväkäytöksinen. Lasten luontainen uteliaisuus pitää hyödyntää uusien asioiden löytämiseen ja oivaltamiseen. Lasta pitää kasvattaa kunnioittavasti jotta myös lapset oppivat kunnioittamaan muita. Tottelevaisuus perustuu usein pelkoon joka ei ole hyvä lapsen kehitykselle.

4. Pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua.

Ehdokkaan kommentti

Elämässä pärjäävät paremmin ne jotka ovat kilttejä ja avuliaita. Tällöin ympäriltä löytyy ihmisiä tukemaan eri tilanteissa. Kannattaa siis pyrkiä yhteistyöhön ja keskinäiseen auttamiseen.

5. Yhteiskunnassamme olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

6. Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.

Ehdokkaan kommentti

Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, erityisesti varallisuuden ja kotoa saatavan tuen ja kannustuksen suhteen. Näitä eroja pyritään tasaamaan koulutuksella, palveluilla ja sosiaaliturvalla. Koulutuksen suhteen vallitsee edelleen selkeä epätasa-arvo erityisesti korkeakoulutuksen suhteen. Onnellisuus liittyy usein ihmissuhteisiin ja merkityksellisyyden tunteeseen, eikä suoraan taloudelliseen asemaan

Vaalikoneen etusivulle