Kysymykset

Vaalikone Lempäälä

1 Oppi

Vastattu 0 / 5

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

2 Hoito

Vastattu 0 / 5

1. Vanhuksilla on oltava oikeus palvelukotipaikkaan, koska nykyinen kotihoito ei ole riittävää.

2. Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa.

3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti.

4. Kunnallisten terveyspalveluiden yksityistäminen tuo palveluihin tehokkuutta ja säästää kustannuksia.

5. Avohoidon suosiminen mielenterveystyössä luo turvattomuuden tunnetta.

3 Raha

Vastattu 0 / 5

1. Kuntaveroa voidaan laskea roimasti, koska suuri osa tehtävistä siirtyy maakuntahallinnolle.

2. Rakentamista on nopeutettava kansalaisten valitusoikeutta rajoittamalla.

3. Yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa.

4. Kunnan pitää tukea yrityksiä tarjoamalla niille halpoja tontteja.

5. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

4 Arki

Vastattu 0 / 5

1. Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita.

2. Kirjastojen palveluista voisi periä vuosimaksun.

3. Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

4. Kuntani käyttää liikaa rahaa urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.

5. Jokaisen pitää päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä.

5 Koti

Vastattu 0 / 5

1. Lempäälään on rakennettava oma uimahalli

2. Yritystoimintaa on kehitettävä puhtaasti Ideaparkin seutu edellä

3. Myllyrannan ja Hauralan välille suunniteltu silta pitää rakentaa

4. Peruskoulujen määrää pitää tulevalla vaalikaudella vähentää

5. Tampereen ympäryskunnat (Tampere, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi, Lempäälä ja Kangasala) pitää yhdistää yhdeksi kaupungiksi

6 Arvot

Vastattu 0 / 6

1. Ennen ei ollut paremmin - suomalaisen elämäntavan muutokset ovat olleet hyvästä.

2. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.

3. Lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

4. Pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua.

5. Yhteiskunnassamme olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

6. Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.