Matti Alatalo

Vaalikone Oulu

Vaalilupaukseni

  1. Otan luonnon ja ympäristön huomioon kaikessa päätöksenteossa.
  2. Edistän koulutuksen ja sivistyksen asiaa.
  3. Toimin viestinviejänä kaupungin ja yliopiston välillä.
Äidinkieli
suomi
Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon?
Aiemman kokemukseni ansiosta osaan ottaa selvää asioista, arvioida niiden merkitystä ja tehdä harkittuja päätöksiä. Joudun myös työni puolesta päivittäin hoitamaan muiden ihmisten asioita.
Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?
Olen luonnon, ympäristön ja koulutuksen asialla. Yliopistokaupungissa on tärkeää hyödyntää tutkittua tietoa kaupungin päätöksenteossa. Haluan myös jatkaa Lappeenrannassa aloittamaani työtä päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi nyt täällä Oulussa.

Linkit

Työ ja koulutus

Työnantaja
julkinen
Ammattiasema
johtava asema
Koulutus
korkeakoulututkinto
Kielitaito
suomi
ruotsi
englanti

Poliittinen toiminta

Poliittisen puolueen jäsen
kyllä
Poliittinen kokemus
toiminta puolueen paikallistasolla tai muissa puolueen luottamustehtävissä
kunnan- tai kaupunginvaltuusto
kuntayhtymä tai maakuntahallinto

Vaalirahoitus

Käytän vaaleihin rahaa
1 000 - 3 000 euroa
Ulkopuolisen rahoituksen osuus
0 %
Tärkein ulkopuolinen rahoituslähde
ei ulkopuolista vaalirahoitusta
Taloudelliset sidonnaisuudet
Omistan vaimoni kanssa puoliksi omakotitalon Oulussa. Lisäksi minulla on kaksi pientä loma-asuntona toimivaa maatilaa Pudasjärvellä ja pieni määrä pörssiosakkeita. Toimin Oulun yliopistolla keskijohdon tehtävissä (professori, varadekaani) ja olen professoriliiton Oulun paikallisosaston varapuheenjohtaja.
Vuositulot
70 000-100 000 euroa
Sijoitusten arvo (esim. osakkeet - rahastot)
10 000-50 000 euroa

Perhe ja vapaa-aika

Lapsia
kyllä
Perheeseeni kuuluu:
Vaimo ja 5-vuotias poika. Lisäksi minulla on edellisestä avioliitosta kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka asuvat Etelä-Suomessa
Vapaa-ajalla sydäntäni lähinnä on:
Musiikki. Soitan kitaraa useammassa kokoonpanossa, sävellän ja sanoitan. Tyylilajit rock ja blues, mutta olen soittanut myös esim. irlantilaista kansanmusiikkia.
Uskonnollinen yhteisö
evankelis-luterilainen kirkko
  • Ehdokkaan vastaus

1 Oppi

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

Ehdokkaan kommentti

Nuorten syrjäytyminen on merkittävä ongelma, jonka ratkaisemiseksi on tehtävä kaikki voitava

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

Ehdokkaan kommentti

Ei välttämättä ilmaiseksi, mutta maksut on säilytettävä kohtuullisina.

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

Ehdokkaan kommentti

Kasvisruoka on hyvää ja terveellistä, sitä voisi hyvin olla useampanakin päivänä viikossa.

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

Ehdokkaan kommentti

Kun tilat eivät ole muussa käytössä, niitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi tällä tavalla. Kulttuuri on tärkeää kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta.

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

Ehdokkaan kommentti

Ryhmäkoot tulee pitää riittävän pieninä.

  • Ehdokkaan vastaus

2 Hoito

1. Vanhuksilla on oltava oikeus palvelukotipaikkaan, koska nykyinen kotihoito ei ole riittävää.

Ehdokkaan kommentti

Vanhuksia ei saa jättää heitteille; jos kotihoito ei toimi, täytyy olla muita vaihtoehtoja.

2. Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa.

Ehdokkaan kommentti

Työntekijöitä ei pidä laittaa uudistuksen maksumiehiksi.

3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti.

Ehdokkaan kommentti

Joskus sijainti voi olla sama asia kuin toimivuus. Jos palvelut karkaavat liian kauas, voi jopa henki olla vaarassa.

4. Kunnallisten terveyspalveluiden yksityistäminen tuo palveluihin tehokkuutta ja säästää kustannuksia.

Ehdokkaan kommentti

Tämä on toki mahdollista, mutta päinvastoinkin voi käydä. Yksityistämisen ei pitäisi olla itsetarkoitus.

5. Avohoidon suosiminen mielenterveystyössä luo turvattomuuden tunnetta.

Ehdokkaan kommentti

Avohoitoa ei pitäisi käyttää tekosyynä rahansäästölle, vaan hoito tulee arvioida potilaan tilanteen mukaan.

  • Ehdokkaan vastaus

3 Raha

1. Kuntaveroa voidaan laskea roimasti, koska suuri osa tehtävistä siirtyy maakuntahallinnolle.

Ehdokkaan kommentti

Veroa voidaan todennäköisesti laskea, nähtäväksi jää, kuinka paljon. Kunnille jää uudistuksesta huolimatta paljon tärkeitä tehtäviä.

2. Rakentamista on nopeutettava kansalaisten valitusoikeutta rajoittamalla.

Ehdokkaan kommentti

Rakentamisella ei saa olla niin kiire, että kansalaisten oikeuksia tarvitsee rajoittaa. Valitusoikeuden rajoittaminen on myös ympäristön kannalta huono asia.

3. Yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa.

Ehdokkaan kommentti

Kaavoituksessa tulisi ottaa paremmin huomioon joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen tarpeet.

4. Kunnan pitää tukea yrityksiä tarjoamalla niille halpoja tontteja.

Ehdokkaan kommentti

Halpa tontti on halpa keino, mieluummin kannattaisi kiinnittää huomiota yritysten toimintaedellytyksiin esim. tukemalla osaavien työntekijöiden koulutusta.

5. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

Ehdokkaan kommentti

Ympäristö- ja luontoarvoista ei pidä joustaa, työpaikkoja voi lisätä luontoarvoja heikentämättä.

  • Ehdokkaan vastaus

4 Arki

1. Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita.

Ehdokkaan kommentti

Hädänalaisia on autettava, myös Oulun tulee tehdä oma osuutensa.

2. Kirjastojen palveluista voisi periä vuosimaksun.

Ehdokkaan kommentti

Kirjastoilla on tärkeä sivistystehtävä, pidetään kirjastojen palvelut mieluummin ilmaisina.

3. Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

Ehdokkaan kommentti

Vuokra-asuntoja tulisi säilyttää pienituloisten ulottuvilla.

4. Kuntani käyttää liikaa rahaa urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.

Ehdokkaan kommentti

Liikuntapaikat ovat tärkeitä kuntalaisten terveyden kannalta. Kaupallisen kilpaurheilun paikat eivät kuulu kunnan ylläpidettäviksi.

5. Jokaisen pitää päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä.

Ehdokkaan kommentti

Kaikilla ei ole omaa autoa, eikä tarvitsekaan olla. Haja-asutusalueella joukkoliikenteen kannattavuus on tietysti haastavampaa.

  • Ehdokkaan vastaus

5 Koti

1. Oulun on keskitettävä ja karsittava kouluverkkoaan.

Ehdokkaan kommentti

Rahansäästön takia näin voidaan joutua tekemään. Nykyään on vallalla ideologia, jonka mukaan opetus keskitetään mahdollisimman suuriin yksiköihin; mielestäni keskittämistä ei pitäisi tehdä pelkästään ideologisista syistä.

2. Sote- ja maakuntauudistus parantavat terveyspalveluiden laatua.

Ehdokkaan kommentti

Tätä on mahdoton sanoa etukäteen. Olen hieman epäilevällä kannalla, johtuen ehkä uudistuksen huonosta valmistelusta.

3. Oulun joukkoliikenteen linjoja on lisättävä.

Ehdokkaan kommentti

Joukkoliikenteen sujuvuus on kaupunkiasumisen tärkeä elementti.

4. Oulu tarvitsee raitiotien.

Ehdokkaan kommentti

Raitiotie voisi kulkea aluksi esim. keskustan ja yliopiston välillä, myös lentoaseman suuntaan kulkeva ratikka voisi olla järkevä.

5. Oulu yritystoimintaa on kehitettävä niin, että palveluita keskitetään yhdiskeskustaan ei esimerkiksi kampusalueelle.

Ehdokkaan kommentti

Kaupunkirakenteen tiivistäminen on periaatteessa hyvä asia, toisaalta kampusalue on luonteva paikka yritystoiminnalle.

  • Ehdokkaan vastaus

6 Arvot

1. Ennen ei ollut paremmin - suomalaisen elämäntavan muutokset ovat olleet hyvästä.

Ehdokkaan kommentti

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhojen aikojen ja tapojen haikailu perustuu nostalgiaan, muttei niinkään tosiasioihin. Kaikki ei tietenkään ollut ennen huonommin, mutta kiistatta ihmiset ovat nykyään terveempiä, elävät pidempään kuin ennen jne.

2. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.

Ehdokkaan kommentti

Vahvan johtajan kaipuu johtaa helposti diktatuuriin. Ymmärrettävästi moni tietysti kaipaa johtajuutta seuratessaan esim. nykyisen hallituksen haparointia.

3. Lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

Ehdokkaan kommentti

En väitä etteikö hyvä käytös olisi tärkeää, mutta uteliaisuus on luovuuden ja innovaatioiden lähde. Itsenäinen ajattelu on välttämätöntä nyky-yhteiskunnassa menestymiselle.

4. Pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua.

Ehdokkaan kommentti

Ihminen on tietysti eläin, johon pätevät biologian lait. Toisaalta elämä ei ole nollasummapeliä, vaan yhteistyöstä voivat hyötyä kaikki osapuolet.

5. Yhteiskunnassamme olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

Ehdokkaan kommentti

Vaikka suomalainen yhteiskunta onkin maailman tasa-arvoisimpia, on aina parantamisen varaa.

6. Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.

Ehdokkaan kommentti

Valitettavasti tässä asiassa ollaan menossa huonompaan suuntaan; eriarvoisuus on lisääntynyt ja syrjäytyminen on kasvava ongelma.

Vaalikoneen etusivulle